maanantai 16. marraskuuta 2015

Rhonda Byrne - The secret (Salaisuus)

Noniin, tunnustetaampa heti aluksi yksi pieni oma salaisuus: Minä katson hottiksia. Hottisten viime
viikon jaksossa yksi hottiksista puhui treffeillä partnerinsa kanssa kirjoista ja mainitsivat nimeltä kirjan "Salaisuus". No minä googlaan ja ihmettelen että miten on mahdollista että tätä ei ole äänikirjana? Koska edellinen kirja oli juuri päättymässä ja löysin the Secretin audiblesta, päätin pitkästä aikaa vetäistä tälläisen self-help genren kirjan.

Rhonda aloittaa kirjansa niin valtavalla kasalla tuttuja fraaseja, ylisanoja, myyntipuhetta ja kehuja ettö osasin jo odottaa kovan luokan elämystä. Kirjan esipuheessa on käytetty myös ilahduttava määrä englanninkielistä poliittista puhetta; siis niin että sanotaan paljon mutta yksikään lause tai sana ei kestä tarkempaa tarkastelua. Kerrotaan että mukana on "maailman johtavia tutkijoita", "alansa parhaita puhujia" jne. Minäkin muuten olen "yksi maailman parhaista äänikirjabloggaresta",

Salaisuus kertoo - well - salaisuuden: like attracts like, eli samankaltainen vetää puoleensa toista samankaltaista. Tämä juttu on kuulemma sit ollut tiedossa kaikilla suurmiehillä Platonista lähtien.

Heräsin kuuntelemaan itsestäänselvyyksien jälkeen oikeastaan vasta kun Byrne kertoo NLP-hengessä, että se mitä ajattelet on se mitä tapahtuu. Et voi ajatella käänteisesti, samalla ajattelematta asiaa myös oikeinpäin; aivot kun eivät ymmärrä negaatiota tai sarkasmia.  Jos ajattelet että "en halua olla lihava/köyhä/yksinäinen" niin aivosi tulkitsevat asian samalla ilman ei sanaa: "haluan olla lihava/köyhä/yksinäinen". Salaisuus on ilmeisesti oppia puhumaan itselleen oikein: "Haluan olla hyväkuntoinen/varakas/suosittu". Toteutat sitä mitä ajattelet.


Noh, näitä on tullut kuunneltua niin paljon että en lataa tälle kirjalle kauheasti ennakko-odotuksia tai pisteitä. Byrne toimii itse lukijana, mutta ei onnistu saamaan ihan riittävää innostuneisuutta ja vakuuttavuutta välitettyä kuulijalle asti. Mukana on jos jonkinmoisia himppelispimppelis tohtoria ja suurmiestä. Erittäin ilahduttavasti kirjaan on leikattu tai lainattu yhden kvanttifyysikon kertomus siitä miten kaikki kvanttifysiikassa viittaa siihen että ajattelu vaikuttaa kaikkeen universumissa.

TL;DR: Ajattele oikein sillä ajatukset muokkaavat sitä mitä vedät puoleesi elämääsi.

Ennakkopisteet: 3/5
Nopeus: 1.5x
Lukija: Rhonda Byrne
Linkki: AdLibris



1 kommentti:

  1. Hmm.... tämä artikkeli jostain syystä pomppii tilastoissani aika korkealla - minneköhän googlen hakuun tämä on tarttunut?

    VastaaPoista