"Eikös ne äänikirjat ole tarkoitettu sellaisille, jotka eivät pysty lukemaan"?

olen kuullut otsikon lauseen eri muodoissa useita kertoja niiden vuosien aikana kun olen äänikirjoja harrastanut. Aloitin oman varsinaisen harrastukseni vuonna 1993 tai -94 kun työskentelin vähän aikaa grilliapulaisena ja siellä oli tylsää. Perinteisen kirjan lukeminen oli mahdotonta kun paikalle pamahtaa aivan yllättäen eri tahtiin asiakkaita. Telkkaria ei siihen aikaan siellä ollut eikä älypuhelimia ollut keksitty. Oli siis pakko viihdyttää itseä jotenkin - loistava ratkaisu olivat äänikirjat. Siihen aikaan ne oli kasettikirjoja joita sai lainata kirjastota.

"Eikös ne ole tarkoitettu sokeille?", "Etkö osaa lukea?" tai "eikö nämä ole tarkoitettu lapsille?". Ensimmäinen komemukseni äänikirjoista on vieläkin kauempaa perua kuin tuo intin jälkeinen välityö. Äiti osti meille kasettikirjasatuja (kuuntele tämä legendaarinen Mikki ja pavunvarsi https://www.youtube.com/watch?v=9R8LKeEuW3w youtubesta) jotka olivat sekä mielenkiintoisia että hyödyllisiä. Noiden mukanahan tuli sama juttu kirjana ja "kun kuulet tämän äänen <pling>, niin tiedät että on aika kääntää lehteä" -osuus auttoi lukemaan oppisisessakin*.

Minun suosikkiteesini äänikirjojen puolesta ovat:

• Voi kuunnella kun tekee jotain monotonista hommaa (nurmikon leikkuu, halkojen tekeminen, autoilu, koiran ulkoilutus, lenkkeily jne)
• Kirja etenee työnteon "ohessa"
• Lukemiseen tarvitsen paljon keskittymistä ja erityistä rauhaa
• Äänikirjaa voi lukea ("luetuttaa") nopeammin kuin mitä itse lukisin.
• Äänikirjat ovat samalla sekä hyödyllisiä että hyvää viihdettä
• Etenkin kirjoittajien itsensä lukemina kirjat heräävät aivan uudella tavalla henkiin.

Aivan kuka tahansa voi kuunnella äänikirjoja! Tarjolla on kirjallisuutta tietokirjoista lastenkirjoihin, aivan kaikkea sitä mitä normaaleissakin kirjoissa.  Jos kielipää taittuu englantiin niin valikoiman rajana on käytännössä vain taivas (www.audible.com)! 

Itse aloitin lasten satukirjoilla, sitten jatkoin oikeilla kasettikirjoilla joista siirryin digitoituihin kasettikirjoihin (tallensin niitä minidisc levyille matkoja varten). Vuosituhannen alussa sain ensimmäisen mp3 soittimen (128mb) johon mahtui cd:ltä ripattuja äänikirjoja ehkä muutaman tunnin verran. Sen jälkeen hankin Ipod classicin ja hetken aikaa kuuntelin äänikirjoja .m4b muodossa. Nyt kuuntelen niitä Android puhelimella ja kokemus on nyt niin hyvä että en oikein osaa parempaa kuvitella. Näitä voi kuunnella nyt kuka vain, missä vain. 

Lisäys

Ehkä jotkut kokevat että äänikirjat ovat kuin sähköpolkupyörät - aivan alussa niitä markkinoitiin väärin "apuvälineinä". Niiden kauppa on vasta pikkuhiljaa toipumassa tuosta huonosta mielikuvasta. Äänikirjat eivät ole tarkoitettu vain lukuvaikeuksista kärsiville - ja vaikka olisivat alunperin olleetkin, se ei estä meitä muita hyötymästä niistä. Vive la livre!  

*Lisää mm. kasettisaduista esim Nuoruusdiskon artikkelista "äänikirjamaisema"