keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Thomas Erikson - Kehnot pomot ympärilläni

Tämä sattui silmään koska pidin siitä Idiootit ympärilläni kirjasta. Tämä kirja on myös ehkä hieman
ajankohtainen sillä minulla on ollut vähän vaikeuksia ymmärtää miksi pomot käyttäytyvät kuten käyttäytyvät -> Ostoon!

Tässä kirjassa siis kerrotaan TISA analyysin sanoilla erilaisista johtamistyyleistä. Kirjassa ei ehkä sinällään ole tuosta niin paljon uutta asiaa että tämän hankkiminen yksittäisenä kirjana olisi perusteltua - minulle mielenkiintoisinta oli oivaltaa uutena asiana mukaan tuotu motivaatiotekijöiden vaikutus. En nyt enää muista kenen teoriaan nämä Eriksonilla perustuivat mutta arvelen löytäneeni sieltä sekä oman, kumppanini että pomojeni motivaatiotekijöitä. Ne selittävät yhdistettyinä noihin väreihin (yksinkertaistaen: punainen = päsmäri, keltainen = sosiaalinen, vihreä = varautunut, sininen = tieto) kuvaavat erikssonin mukaan ihmisten toimintatapoja kun he ovat johtamassa muita.

Opin tästä aika paljon. Ainakin uskon niin.

Minuun tämä kolahti. Kuuntelin tämän itseasiassa kahteen kertaan samantien - osin siksi että tämä oli tosi lyhyt. Pituus teki tästä muuten kalleimman äänikirjani minuuttihinnalla laskettuna .


Pituus: 4h 30min
Pisteet: 5/5*
Linkki: https://atena.fi/kehnot-pomot-ymparillani



p.s. Tähän kirjaan liittyy myös toinen kirja Kehnot alaiset ympärilläni jonka aion hankkia myös kunhan se ilmestyy.

p.p.s. Toinen osa on ilmestynyt: Tässä kirjan toinen osa laiskat alaiset ympärilläni.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti