ole ollut mikään suuri Riikka Pulkkisfani mutta kuuntelin tämän ystäväni suosituksesta ja nimenomaan tässä vaiheessa siksi että hän halusi kuulla minulta mielipiteen siihen että onko tässä kirjassa mitään järkeä ja miksi helevetissä ja miten se toinen tarina liittyy mihinkään.
Ei se taida oikein liittyä paitsi tuon sekoilun kautta.
Tässä kirjassa on siis kaksi aika itsenäistä tarinaa, toinen kertoo avioerosta ja siihen liittyvistä sekoiluista lapsen huoltajuuteen yms liittyen. Toinen tarina on kertomus tytöstä joka sairastuu psykoosiin. Äänikirjan toteutuksen takia näiden tarinoiden seuraaminen on katastrofaalisen vaikeaa!
Lukija ei ole minulle ehkä se mieluisin mutta tässä tilanteessa toimii. Paitsi noi kappaleiden vaihdot eli joka toinen on avioeroa ja joka toinen on sekaisin menemistä. Kirjan osat on erotettu luvun nimillä "Vaativia tilanteita" eikä luvun numerolla tyyliin "kahdeksas luku". Ainakin minun äänikirjasovellukseni lukee nämä käytännössä yhteen pötköön joten jos ei ole aivan saatanan tarkkana kuunnellessa - kuten minä en koskaan ole - huomaakin yhtäkkiä liittäneensä psykoosioireita sosiaalitoimistossa käyntiin.
Ääni kuitenkin kohtuullinen ja jos on tarkkana niin kyllä tästä selviää. Avioerotarina ei ole minusta kovin mielenkiintoinen, päinvastoin neuroottisuudessaan aiheuttaa niskakarvojen pystyyn nousemista. Ilmeisesti jonkinnäköinen elämänkerrallinen tarina. Sekoilu sen sijaan on mielenkiintoista seurattavaa.
Ennakkopisteet: 3/5
Pituus: 11h 29min
Nopeus: 1.3x
Linkki: https://otava.fi/kirjat/9789511331919/
Loppupään tunnelmia
Tämä on itseasiassa paljon parempi ja syvällisempi kirja kuin mitä aiemmassa vaiheessa tulkitsin. Äänikirjoissa on se hyvä puoli että huomaa helposti jos kirjailijan tyyli muuttuu. Jos luen itse niin lukemani menee aivoihin jotenkin suoraan, ilman jotain kielellisiä välivaiheita. Kun joku toinen, hyvä lukija lukee sen niin pystyn helposti aistimaan tunteet ja pienet väreet kielellisissä muutoksissa.
Tässä kirjassa kävi juuri niin. Lopultakin kävi selväksi miksi tässä on mukana se psykoosiosuus. Ehkä se on pala toista kirjaa joka jäi kirjoittamatta tai sit se on piilottamassa sitä totuutta että eron hetkellä pääsee niin lähelle alkukantaista minäänsä että se tuntuu hulluudelta. Aivan mahtavia oivalluksia sain myös tästä ja oikeassa kontekstissa nekin ennen kuullut latteudet tulivat lihaksi. Erityisesti pidin siitä miten hän kuvaa tyttöyden ja naiseuden, pojan ja miehen, aviopuolison ja toisen välistä ristiriitaa. Tyttö etsii isänsä kaltaista miestä ja mies äitinsä kaltaista. Ja sellaista ei ole, kyse on sekopäisestä kamppailusta itseään ja odotuksiaan vastaan.
Kuten aina, tämäkin tupsahti taas ulos ajatusten virtana. En jaksa korjailla tai lukea. Luen joskus sit kun katson aikaa taaksepäin.
Mutta hyvä kirja, pisteitä en kuitenkaan nosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti